Lyhyen radan golf 2023

Lyhyen radan golf Laajasalossa

CSFB:n lyhyen radan golfkilpailu järjestettiin perinteiseen tapaan Laajasalon golfklubilla 8.6.23. Paikalle saapui 25 henkilöä, joista kaksi jäi katsomoon. Sää oli hyvä, seura vielä parempaa ja kilpailu sujui todella rattoisasti. Kilpailu suoritettiin kahden hengen joukkueissa ‘scramble’-muotoisena. Voittajiksi selviytyivät Tero Alén ja Jukka Harju.

Terassikauden avaus 2023

Terassikauden avajaiset Vallisaaressa 13.5.

Terassikauden avajaisten keskipisteenä toimi tänä vuonna Vallisaari ja sen rannassa sijaitseva Satamakahvila. Vallisaareen saapui väkeä niin omilla veneillä, kuin yhteysaluksellakin. Veneitä oli kahdeksan ja avajaisia viettämässä kaiken kaikkiaan 21 jäsentä sekä muutamia vierailijoita.

Kauden avajaiset järjestettiin Vallisaaressa ensimmäistä kertaa ja teemana oli luonnollisesti saaren värikäs historia ja upea luonto, josta järjestettiin pieni tietovisa. Tasaisen kisan voitti yksi pöytäkunta kymmenestä pisteestä kuudella pisteellä. Tuomaria epäiltiin virheellisestä tiedosta, sillä Vallisaaressa ei ilmakuvien perusteella ole kuin kaksi lampea, vaikka Vallisaaren sivuilla niitä kerrotaan olleen kolme. Tieto lienee juontavan historiasta, johon tietovisa perustui. Tuomari pidätti oikeuden olla oikeassa soraäänistä huolimatta.

Terassikauden avajaisia vietettiin nauttien auringosta ja fernetistä. Musisoinnista vastasi muutaman soinnun verran musaveikot Teemu ja tupla-Jukat. Päivä oli huikea kaiken kaikkiaan.

(Kuvat: Teemu Kaarnajärvi, Jukka Harju)

Linturetki 2023

Klubin linturetki 06.05.

Tämän vuoden kohteena oli Suomenojan lintuparatiisi eli kosteikkoalue. Siellä pääsee varsin lähelle lintuja, ja etenkin vesilinnut olivat kuin tarjottimella Suomenojan lampareissa. Sää oli erittäin suosiollinen: aurinko paistoi, ja lämpötila oli noin kahdeksan astetta. Lopussa oleva lajiluettelo ei ole niin kovin mittava, mutta kiinnostavia eikä niin kovin yleisiä lajeja nähtiin mukavasti, kuten punasotka, mustakurkku-uikku ja harmaasorsa.  Retkellä tarjottiin toki matkaeväänä Fernetit ja pidettiin lintuaiheinen tietokilpailu. Mukana retkellä oli kaikkiaan kymmenen jäsentä ja kaksi avecia, jotka eivät vielä ole jäseniä.  

Retken aikana havaitut lajit:

Talitiainen, sinitiainen, punarinta, sinisorsa, kalalokki, naurulokki, punasotka, tukkasotka, mustakurkku-uikku, harmaasorsa, nokikana, liejukana, telkkä, lapasorsa, kyhmyjoutsen, varis, korppi, mustarastas, räkättirastas, kurki, rantasipi, pajulintu, peippo, pajusirkku, tikli, kirjosieppo, västäräkki ja ruokokerttunen. Yhteensä 28 lajia + maistiainen!